Käyttäjän Mona Ratalahti blogi

Kokemuksia Lasten kirkkoreitiltä

Reittiä testasi lehdistön kanssa pieni Afrikasta viime jouluna Suomeen saapunut seitsemänvuotias ekaluokkalainen, jonka hyppysissä ei vielä ole kännykät viihtyneet. Äidin ja toimittajan miettiessä että kuinkas se ohjelma nyt saatinkaan esille. Pieni Indale kaappasi puhelimen ja näytti mallia. Reitti taittui Indalen löytäessä juuri oikeat nappulat ja paikat. Kerran näpäyteltyään liian kiihkeästi ohjelmaa eteenpäin, osasi hän vielä palata ohjelmassa takaisin oikeaan kohtaan. Aikuisten tivatessa että oliko reitillä jotakin huonoa oli Indale vastanut että, oli, ei ollut jätskitarjoilua.

Lasten kirkkoreitiltä

Reitti taittui kolme kertaa erilaisilla porukoilla. Hilpeällä juhlamielellä palasin kotiin ja ajattelin että tässä se on, ensimmäinen retti ja TOIMII. Matkan varrelta löytyi muitakin yllättäviä huomioita kuten tammenterhoja taskuun tuliaisiksi ja kokeilua, miltä tuntuu astella mukulakivikatua. Yhdessä totesimme että mahtoi korkokengät olla kovilla, kun lenkkareillakin meno oli horjuvaa. Tästä on hieno jatkaa uusilla reiteillä eri kaupungeissa, mutta ensi tilassa järjestetään se ravintolaruokailu vaikkei aivan soittoruokalassa niin vähintään komeassa pitseriassa;)))

Lasten kirkkoreitti kierros Tampere päivänä

Aamu avautui harmaana ja sateisena. Vielä on toivoa että kierrokset jollakin tavalla hoituvat. Mitään kaatosadetta ei taivaalta ole tullut. Aamulehden luettuani havaitsin että meidän reitti oli, minne tänään palstalla, ainoa lasten Tampereen päivän meno. Ennustaneeko meille töitä? Ei muuta kun soitellen sotaan, Lupaan että jos kolmetuntia menee mukavasti niin me ollaan ansaittu ravintolassa maittava ateria Iidan loppuun viemiseksi oikeaksi reitiksi. Ja onhan tämä tulikaste koko reitille koska sinne on luvassa ainakin Kirkkosanomien puolesta jopa lapsia.